Koti Ura TiiminjohtajaTapaa tiiminjohtaja

Niina Tuominen

Aloitin konsulenttina viikolla 45 vuonna 2000 ja tiiminjohtajana tasan vuotta myöhemmin viikolla
45, 2001. Lähdin mukaan kolmen silloin pienen lapsen äitinä saadakseni vaihtelua arkeen ja aikuiskontakteja.Totta kai myös lisä-ansiot ja matkat olivat mieleen.

Sain myös hyödyntää varsinaista ammattiani eli ruoan parissa työskentelyä.

Aloitettuani innostuin paitsi tuotteiden laadukkuudesta myös innostavan ja kannustavan työyhteisön vuoksi. Nälkä siis kasvoi syödessä.

Tiiminjohtajana Tupperwaressa olen saavuttanut monia asioita. Raha-ansioiden lisäksi onnistumisien myötä olen ansioitunut moniin matkoihin mm. Pariisi, Amsterdam, Aalst jne.,
sekä Jubilee-konferensseihin, joista on jäänyt ihania muistoja, hetkiä joita ei unohda. Ja innostusta jatkaa matkaa uusin eväin.

Tupperware on antanut minulle myös mahdollisuuden luoda useita uusia ystävyyssuhteita.

Yksi ehdottomasti huippu jutuista minulle on auto, jonka tiiminjohtaja voi saada käyttöönsä menestyksen myötä.Tupperware on pitänyt mukavasti minut myös kiinni työelämässä kun olin ”virallisesti” kotiäiti ja näin pystyin pitkään hoitamaan lapseni kotona ja samalla työskennellä; se on ollut perheellemme tärkeää.

Myös monet kampanja/rekrytointilahjat ovat olleet mukava lisä perheellemme. Myöskin oman hyvinvointini takia on ollut ihana saada pieniä irtiottoja arjesta ja nauttia elämyksistä Tupperware-matkoilla ja palata perheen pariin ”akut ladattuna”.

Tiiminjohtajan työ on kehittänyt mm. esiintymistaitoani ja organisointikykyä. Monet ilmaiset koulutukset ovat auttaneet kohti menestystä ja tiimin kanssa työskentelyssä, onhan kyseessä ”ihmiseltä ihmiselle”-business.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
Tiedän että onnistut!

Niina Tuominen